Sairaan tai vanhan koiran kanssa eläessään sopeutuu hiljalleen ajatukseen yhteisen ajan loppumisesta ja saa päättää lähtöpäivän, kun koiran tila sitä vaatii. Tulevaan voi valmistautua samalla surutyötä tehden. Viimeiset päivät voi panostaa yhdessäoloon koiran kanssa, puuhailla kaikkea mukavaa ja ottaa valokuvia muistoksi. Onnin kanssa mikään näistä asioista ei toteutunut ja se tuntuu pahalta. Onnin lähtöpäivä ei ollut meidän vallassamme, kohtalo päätti toisin.

Olemme miettineet Onnin viimeisiä kuukausia. Jäikö meiltä jotain huomaamatta? Seuraamme tarkkaan koiriemme vointia, mutta mikään ei antanut aihetta epäillä Onnin olevan vakavasti sairas. Ruoka maistui, koira lähti iloisena lenkille ja oli pirteä. Kuitenkin Onnin sisällä tikitti aikapommi, jonka olemassaolosta ei tiennyt kukaan.

Onni kävi ortopedilla 15.02.2021. Yleistutkimuksessa ei havaittu poikkeavaa ja veriarvot olivat normaalit. Koiralle määrättiin Cartrophen-injektiosarja, joka tehosi erinomaisesti ja iloitsimme, kun Onnin kyynärpään nivelrikon aiheuttama ontuminen loppui miltei kokonaan. Nopeasti kehittyneen ison furunkuloosipatin puhjettua 17.05.2021 Onni kävi eläinlääkärissä ja sai antibioottikuurin, muut perusasiat olivat kunnossa. Ihotautispesialistilla ja rokotuksissa 16.06.2021 Onnilla ei myöskään todettu poikkeavaa. Yleistutkimuksessa ei ollut huomautettavaa, korvat olivat siistit ja tassutkin varsin hyvät. Kaiken piti olla kunnossa ja kaiken piti olla hyvin eikä kuitenkaan ollut.

Onnin elämän viimeinen päivä alkoi tavalliseen tapaan. Isäntäväen herätys sänkyä vasten hyppimällä, sitten keittiössä ruokakupin ripeä tyhjennys, jonka jälkeen pieni lenkki tarpeiden tekemiseksi. Aamupäivällä oli vuorossa tassun hoitoa. Sen jälkeen Onni lepäili olohuoneen matolla.

Päivällä koirien ulkoilutusajan lähestyessä ilmenivät ensimmäiset merkit, jotka kertoivat, ettei kaikki ollut kunnossa. Huomasimme Onnin tehneen kakat sisälle ja vähän myöhemmin löysimme olohuoneen matolta pissat, nyt jo kylmenneet, joten vahinko oli tapahtunut aamupäivällä. Tarpeiden tekeminen sisälle ei ollut Onnin tapaista.

Jonkin ajan kuluttua Onni pyrki ulos ja päästimme koiran pihalle. Onni kävi tarpeillaan parin metrin päässä, lähti horjuen tulemaan sisälle ja romahti voimattomana lattialle. Takajalat olivat veltot ja hengitys kiivasta läähätystä. Säikähdimme valtavasti. Ensimmäinen ajatus oli, että pari vuotta sitten todettu spondyloosi oli halvaannuttanut koiran takaosan, mutta tiheä hengitys ei sopinut kuvaan. Emme osanneet tulkita outoja oireita ja tilanne oli pelottava. Koira oli saatava pikaisesti eläinlääkäriin.

Viileällä laattalattialla Onnin hengitys alkoi vähitellen tasaantua ja takajalkoihin rupesi tulemaan voimaa. Koira heilutti häntäänsä ja vaikutti pirteämmältä. Oliko kyseessä ollut jokin ohimenevä kohtaus? Seurasimme Onnin vointia samalla kun kiireesti kyselimme parilta lähellä olevalta tutulta eläinlääkäriasemalta pikaista vastaanottoaikaa, jota ei kuitenkaan löytynyt. Oltuamme puhelimitse yhteydessä Mevetin päivystykseen päätimme viedä koiran sinne. Huomatessaan, että olimme lähdössä jonnekin, Onni nousi yllättäen ylös ja suuntasi reippaasti kohti ovea. Ulkona voimat kuitenkin loppuivat ja nostimme koiran oven edessä odottavaan autoon. Huoli ja hätä oli suuri.

Saavuttuamme Mevetin pysäköintipaikalle Onni nousi auton takaosassa istumaan uteliaana ympärilleen katsellen. Oliko koiran vointi kohenemassa? Pikaisen ilmoittautumisen jälkeen päivystystiimi tuli saman tien ottamaan iloiselta vaikuttavan Onnin vastaan, koira nostettiin autosta paareille ja tutkimukset aloitettiin välittömästi.

Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen eläinlääkäri tuli kertomaan murheelliset uutiset. Vatsan ultraäänitutkimuksessa pernassa näkyi massaa, joka oli kasvain, todennäköisesti pahanlaatuinen hemangiosarkooma. Kasvain oli revennyt ja vuotanut runsaasti verta vatsaonteloon aiheuttaen vakavan anemian, joka näkyi veriarvoissa ja yleiskunnon romahtamisena. Sydämen syke oli heikko, limakalvot vaaleat, silmänvalkuaiset kellahtavat. Koira oli shokissa ja vaisu. Se pieni toivonkipinä, joka meillä vielä tullessamme oli ollut, sammui lopullisesti.

Eläinlääkärin mukaan Onnille voitaisiin tehdä pernanpoistoleikkaus, lisäksi tarvittaisiin verensiirtoja ja tehohoitoa. Hinta-arvio oli 2000 euroa. Leikkauksen jälkeen hoitoa jatkettaisiin sytostaateilla. Näin Onnille saataisiin ehkä 1-2 kk lisäaikaa. Huonommalla tuurilla lisäaikaa tulisi vain joitakin viikkoja tai päiviä ja pahimmassa tapauksessa koira menehtyisi leikkauksen aikana. Metastaaseja ei ollut selvitetty Onnin heikon kunnon vuoksi. Sitten on se toinen vaihtoehto, eläinlääkäri totesi lopuksi.

Onnilla oli ollut hyvä elämä. Koirasta huolehdittiin, sen monia vaivoja ja sairauksia hoidettiin, sen kanssa harrastettiin, sitä rakastettiin. Emme edes harkinneet leikkausta, sillä Onnin lyhyt loppuelämä olisi ollut vain kärsimystä ja sitä emme koirallemme halunneet. Oli aika tehdä viimeinen palvelus uskolliselle ystävällemme, sen olimme Onnille velkaa. Kerroimme päätöksemme eläinlääkärille, joka totesi ratkaisumme olevan hyvä.

Meidät vietiin Onnin luo voidaksemme olla yhdessä vielä nuo viimeiset kallisarvoiset hetket. Koira makasi lattialla olevalla patjalla ja raotti hetkeksi silmiään kuullessaan äänemme. Häntää Onni ei enää jaksanut heiluttaa. Tutkimuksia varten koira oli saanut kipulääkettä ja suonensisäistä nesteytystä, nyt hengitys oli rauhallista ja koira oli miltei unessa. Onni oli äärimmäisen väsynyt ja kaikesta näki, että se oli luovuttanut ja oli valmis lähtemään. Eläinlääkärin annettua viimeiset lääkkeet Onni hiipui pois. Olimme tulleet päivystykseen klo 15.00 ja Onnin maallinen taival päättyi klo 16.08. Silitimme viimeisen kerran koiran pehmeää turkkia ja jätimme hyvästit. Kuin sumussa lähdimme ajamaan kotia kohti mukanamme vain tyhjä hihna. Oli vaikea tajuta, että kaikki tapahtunut oli totta ja jäljellä oli vain pohjaton suru.

Ennen Onnin sairastumista emme tienneet hemangiosarkoomasta mitään. Sittemmin olemme etsineet asiasta tietoa ja saaneet vahvistuksen, että teimme ainoan oikean ratkaisun päästäessämme koiran pois. Jälkikäteen tuntui pahalta, että meille edes tarjottiin muita täysin turhia hoitovaihtoehtoja. Minkälainen omistaja laittaa koiransa suureen leikkaukseen ja rankkoihin hoitoihin vain saadakseen lyhyen lisäajan lemmikilleen, joka kuitenkin tulee menehtymään sairauteen? Koirasta täytyy osata luopua, kun toivoa ei enää ole. Ensisijaisesti tulee aina ajatella koiran parasta - tämä koskee niin omistajaa kuin eläinlääkäriä.

Kennelliiton tietokannasta löytyy paljon pernan hemangiosarkoomaan menehtyneitä koiria ja myös netistä voi lukea monia surullisia kertomuksia sairastuneista lemmikeistä. Tämä oli Onnin tarina.

Kasvain suurenee nopeasti ja lähettää jo varhaisessa vaiheessa etäpesäkkeitä laajalle elimistöön. Metastaaseja voi olla maksassa, keuhkoissa, sydämessä, aivoissa, selkäytimessä, ihossa sekä lihaksissa. Diagnoosihetkellä kasvain on yleensä aina levinnyt.

Ei tiedetä, mikä aiheuttaa koiralle tämäntyyppisen syövän, mutta on arveltu, että kyseessä saattaa olla perinnöllinen alttius, sillä tietyt suurikokoiset koirarodut ovat sairaustilastoissa yliedustettuina. Näihin rotuihin kuuluvat mm. saksanpaimenkoira, berninpaimenkoira, villakoira, kultainen noutaja, sileäkarvainen noutaja ja labradorinnoutaja. Sairautta esiintyy enemmän vanhoilla 8-10 vuoden ikäisillä koirilla. Urokset sairastuvat hieman narttuja useammin, mutta sukupuolten välinen ero on varsin pieni.

Ei ole olemassa tutkimuksia tai kokeita, joiden avulla syöpä olisi mahdollista löytää jo varhaisvaiheessa. Ei myöskään tiedetä, miten syöpää voitaisiin ehkäistä.

Salakavala kasvain on kivuton ja suurenee antamatta minkäänlaisia merkkejä olemassaolostaan. Jos oireita ylipäänsä on, ne ovat niin vähäisiä, ettei niitä välttämättä huomata. Tavallisesti oireet ilmenevät vasta kasvaimen puhjettua, jolloin koira tuodaan kiireellisesti vastaanotolle. Tällöin tilanne on jo kriittinen.

Pernakasvain aiheuttaa revetessään rajut oireet. Koiran yleistila romahtaa ja vatsaonteloon vuotaa verta, joka aiheuttaa vatsan laajenemisen. Kieli ja limakalvot ovat vaaleat. Koira läähättää, sydämen syke on nopea ja pulssi heikko. Seuraa shokki ja kuolema.

Joskus pernakasvain löytyy sattumalta koiran ollessa tutkimuksissa tai leikkauksessa muista syistä. Tällöin tilanne ei ole yhtä dramaattinen kuin kasvaimen jo puhjettua. Ennuste ei tässäkään tapauksessa ole hyvä kasvaimen aggressiivisuuden ja varhaisen leviämisen vuoksi.

Etäpesäkkeitä selvitetään vatsan ultraäänitutkimuksella ja keuhkojen röntgenkuvauksella. Lisäksi otetaan laajat verikokeet ja virtsakoe. Myös sydänultra voidaan joutua tekemään. Se, ettei etäpesäkkeitä näy, ei tarkoita, ettei niitä olisi, sillä mikroskooppisen pieniä kasvaimia ei käytettävissä olevilla tutkimusmenetelmillä voida havaita. Leikkauksen yhteydessä etäpesäkkeitä etsitään silmämääräisesti.

Pernan hemangiosarkoomaa ei voi parantaa ja kaikki sairastuneet koirat kuolevat joko syövän leviämiseen tai sen aiheuttamiin etäpesäkkeisiin.

Perna voidaan poistaa kirurgisesti, jolloin samalla otetaan koepala kasvaimesta diagnoosin varmistamiseksi. Kiireellinen hätäleikkaus vaatii tehohoitoa ja koira tarvitsee myös verensiirtoja, plasmaa sekä suonensisäistä nesteytystä. Leikkauksen jälkeen hoito jatkuu kemoterapialla eli sytostaattihoidolla.

Sytostaattihoidon tavoitteena on hidastaa sairauden etenemistä tuhoamalla nopeasti jakaantuvia syöpäsoluja. Samalla hoito vaikuttaa myös normaaleihin soluihin ja saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia kuten ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, oksentelua, ripulia, valkosolujen laskua ja turkin ohentumista.

Leikkaus ja sytostaattihoito tähtäävät koiran hyvänlaatuisen elinajan pidentämiseen. Keskimääräinen elinaika diagnoosin jälkeen on 1-2 kuukautta. Joku elää pidempään, toinen vain muutamia päiviä tai viikkoja. Toisinaan todetaan jo leikkauksen aikana, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Usein päädytään diagnoosin jälkeen eutanasiaan koiran heikon kunnon ja huonon ennusteen vuoksi.

Menetettyään jokin aika sitten koirakaverinsa Tarmo on ollut hieman hämmentynyt ja yksinäinen. Olemme antaneet Tarmolle enemmän huomiota sekä puuhailleet yhdessä kaikkea kivaa.

Kohtaukset tulivat yleensä yöllä klo 2-3:n aikoihin. Heräsimme Tarmon oksenteluun, sitten koira kaatui suorilta jaloilta kyljelleen ja rupesi kouristelemaan. Suusta valui vaahtoa, pissat ja kakat tulivat alle. Kohtauksen jälkeen koira oli levoton, myös aggressiivista haukkumista, murinaa ja sekavuutta saattoi esiintyä.

Kohtauksen päätyttyä toinen meistä vei Tarmon suihkuun ja pesi sekä kuivasi koiran. Toinen luuttusi makuuhuoneen lattian sekä puhdisti eritteisiin sotkeentuneet seinät ja huonekalut. Näissä puuhissa vierähti hyvä tovi. Kun Tarmo oli saatu rauhoittumaan ja kaikki kohtauksen jäljet siivottua, pääsimme jatkamaan keskeytyneitä yöuniamme. Väsymys painoi seuraavana päivänä.

Kohtausten suhteen oltiin eläinlääkärin ohjeiden mukaan alkuun seurantalinjalla. Epilepsialääkityksellä on haittavaikutuksia ja tästä syystä lääkehoitoa ei aloitettu muutaman harvakseltaan tulevan kohtauksen vuoksi. Tarmon kohtausvälit kuitenkin lyhentyivät ja kriteerit lääkityksen aloittamiseen täyttyivät.

Hoito aloitettiin 7/2020 Barbivet-valmisteella, joka on yleisin ja pisimpään käytössä ollut koirien epilepsialääke. Tabletit annetaan aamuin illoin, jotta lääkeainepitoisuus pysyy tasaisena ja Tarmo ottaa pienet pillerit ongelmitta. Alussa lääke aiheutti väsymystä, ataxiaa (huteraa kävelyä, raajojen heikkoutta ja jalkojen laahaamista) sekä lisääntynyttä virtsaamista, mutta sivuoireet hävisivät parissa viikossa. Kontrolliverinäytteet kuukausi lääkityksen aloittamisen jälkeen osoittivat koiran maksa- ja sappihappoarvojen kohonneen, mutta lääkeannoksen pienentäminen normalisoi arvot. Positiivista on, ettei Tarmolla ole ollut epilepsiakohtauksia lääkityksen aloittamisen jälkeen. Olemme onnekkaita, sillä kaikki koirat eivät vastaa hoitoon. Toivomme, että tilanne pysyisi jatkossakin hyvänä ja koira pystyisi sairaudestaan huolimatta viettämään normaalia elämää. Lääkitys ja kontrollikäynnit laboratoriokokeineen tulevat jatkumaan Tarmon koko eliniän.

Tarmo sairastaa myös synnynnäistä haiman vajaatoimintaa (EPI), joka ilmenee lähinnä suolisto-ongelmina. Sairautta hoidetaan erikoisruokavaliolla sekä aterioihin lisättävillä entsyymi- ja psylliumvalmisteilla, joskus tarvitaan muutakin lääkitystä. Ruuansulatuskanavan häiriöt saattavat vaikuttaa epilepsialääkkeen imeytymiseen, joten EPI:n hyvä hoitotasapaino on tärkeä.

Tarmolla on pennusta asti ollut ylivilkkautta ja keskittymiskyvyttömyyttä, mikä on todettu sekä eläinlääkäreiden että luonnetestituomarien toimesta. Käytöksellä saattaa mahdollisesti olla yhteyttä epilepsiaan.

Tarmo on mukana HY:n eläinlääketieteellisen tiedekunnan epilepsiatutkimuksessa, jota johtaa professori Tarja Pääkkönen. Vastaanottokäynnillä 4/2020 koiralle tehtiin monipuoliset neurologiset tutkimukset ja testit, lisäksi otettiin kattavat verinäytteet. Saimme myös vastaisen varalle hyvät suulliset ja kirjalliset ohjeet - miten seurata tilannetta, milloin lääkitys on syytä aloittaa, lääkevaihtoehdot, kontrollikäynnit ym.

Tarmon idiopaattinen epilepsia on perinnöllinen.

Aamulla Onni oli reipas oma itsensä. Päivällä koiran kunto yhtäkkiä romahti, pissat ja kakat tulivat sisälle eikä Onni pysynyt enää jaloillaan. Hengitys oli tiheää, koira oli vaisun ja väsyneen oloinen, makupalakaan ei kelvannut. Tilanne oli vakava ja lähdimme kiireesti Mevetin päivystykseen. Meitä oltiin vastassa, Onni nostettiin paareille ja tutkimukset aloitettiin välittömästi. Pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen eläinlääkäri tuli kertomaan surulliset uutiset. Onnilla oli revennyt pernakasvain, todennäköisesti pahanlaatuinen hemangiosarkooma, jonka ennuste oli lohduton. Vatsaontelossa oli runsaasti verta ja laboratorioarvot kertoivat vakavasta anemiasta. Tässä tilanteessa meille ainoa oikea vaihtoehto oli päästää vakavasti sairas koira lähtemään ja väsynyt Onni nukkui rauhallisesti pois jättäen jälkeensä pohjattoman surun ja kaipauksen.

Onni oli oma kasvattimme, kiltti ja ystävällinen uros. Harrastimme useita eri lajeja ja saimme hienoja tuloksiakin, vaikka koiran epävarmuus toi haasteita treeneihin ja kokeisiin. Kotioloissa Onni oli helppo ja mukava kumppani. Monien terveysongelmien ja niiden vaatimien lääkitysten vuoksi Onni oli viimeiset vuotensa rakastettu perheenjäsen ja kotikoira.

Kiitos rakas Onni yhteisistä vuosista, jotka saimme pitää sinut luonamme. Olet ajatuksissamme ja kuljet aina mukanamme. Jonain päivänä tapaamme jälleen.